Palvelut ja huolto

Suunnittelu ja laiteasennukset

EyeVision Oy:n asiantuntemus on käytössänne jo heti hankinnan suunnittelusta lähtien. Kartoitamme tarpeenne ja suunnittelemme niiden mukaan toimivat ja niitä vastaavat laitekokonaisuudet. Myös laiteasennukset suoritamme samalla asiakaslähtöisellä otteella. Meihin voitte luottaa!

Laitekoulutukset

Laitekoulutukset sekä asiakkaidemme teknisen osaamistason ylläpitäminen ovat kokonaispalvelumme lähtökohta. Toimittamiemme laitteiden käyttökoulutus kuuluu aina laitteiden hankintahintaa asiakkaan haluamassa laajuudessa. Toisinsanoen asiakkaanamme ette koskaa jää laitteidenne kanssa yksin. Myös veloituksettomat lisäkoulutukset kuuluvat toimittamiemme laitteiden hankintahintaan. Ammattitaitomme ulottuu myös toimittamiemme tuotteiden lisäksi suurimpaan osaan kilpailijoimmekin tuotteista, joten voitte kääntyä puoleemme asiassa kuin asiassa.

Huolto ja tekninen tuki

Laitehuoltomme palvelee vankalla ammattitaidolla niin laiteasennusten, takuu- ja määräaikaishuoltojen, kuin vikahuoltojenkin yhteydessä. Huollamme myös muitakin, kuin maahantuomiamme tuotteita. Olkaa siis yhteydessä kun laiteistonne on huolto vailla.

Huoltomme saatte parhaiten kiinni puhelimitse, mutta esimerkiksi huoltotarjouspyynnöt ja määräaikaishuoltotarpeet voitte lähettää suoraan huoltomme sähköpostiin.

Huollon puhelinnumero:
+358 40 717 3617

Huollon sähköpostiosoite:
huolto(at)eyevision.fi